torstai 19. joulukuuta 2013

Leia & Mila

Kaksikko kehittyy kujeissaan päivä päivältä. Rosa on opettanut niille monia "kivoja" tapoja...esim. että kissanruokakuppi - etenkin täytenä - on varastamisen arvoinen. Olipa neitoset polleina kun kanniskelivat kissanruokakuppia ympäriinsä. Kupissa oli tosin vain tuoksut jäljellä -siitä piti Rosa ensin huolen.

Keskiviikkoiltana Mila keksi, että turhaan tässä aidan takana ollaan, kun ylikin voi kiivetä. Ja kun se kerran sen keksi ja sai palkkion asiasta mahtavana vapauden tunteena, oli palkka niin voimakas, että juttu meni kerralla muistiin. Muutoinhan tytöt eivät juuri aidan takana makkarissa ole, muuta kuin siinä vaiheessa kun ollaan menossa nukkumaan. Yritän edelleen saada ne pysymään yöt makkarissa.

Tässä typykät vielä kirkuvat kohti vapautta aidan takana, Elmeri-kissalla selvästi valot päällä ;o)

Mila keksi, että kun se tukee itsensä oven karmia vasten pääsee nousemaan kevyesti aidan yli


Aamuyöstä kuului metallinen kolahdus johon heräsin. Luulin heti, että Rosa on ruokavarkaissa, syömässä pentujen sulamassa olevaa aamuruokaa. Loikkasin sängystä liikkeelle... mutta keittiössä kaikki olikin ok. Syyllinen olikin kissa joka oli poistanut peltisen kissanruoka-astian kannen kolinalla. Ja juuri kun totesin tämän, oli jo Milakin ehtinyt paikalle :)) Aita ei siis enää ole sille juurikaan edes hidaste.

Iltaruuan jälkeen tytöillä on aina melkoinen "ilta-hepuli". joko ne nahistelee keskenään, juoksevat ympäriinsä, tai sitten lelut saa kyytiä. Kun iltahepuli on juostu loppuun, on tytöt nukkuneet yönsä hyvin. (jos kissat ei herättele) 

Leia lelun kimpussa

Leia ...saalis meinaa selvästi karata.

Sitten lelu siirtyi Milalle, tokihan aina pitää saada SAMA lelu kuin kaverilla :)

Mila


maanantai 16. joulukuuta 2013

Voihan haikeus....

Niin vain tämäkin penturumba alkaa pikkuhiljaa kääntyä loppua kohti. Paljon on mahtunut kaikkea ihanaa tähän aikaan jälleen kerran. Tähän asti kaikki on ollut positiivista, paitsi tuo luopumisen tuska ja haikeus.

Viikonloppuna lähtikin jo 6 pentua kohti uusia koteja. Palautteet on olleet hyviä, toivotaan että suunta jatkuu samana. Toki pientä sisarusten etsimistä on ollut, hetkittäin pallo hukassakin ehken hiukan, mutta reippaina ovat tutkineet uusia koteja, ruoka on maistunut ja sisäsiisteysharjoitukset ovat käynnistyneet hyvin. Onhan se aina aika iso muutos yhtä äkkiä pennun elämässä kun sisarukset ja äiti onkin kadonneet ja aivan uudet ihmiset ja hajut ovat tilalla.

Itsestäni tuntuu, että kerta kerralta pennuista luopuminen on aina vain vaikeampaa... ja täytyy myöntää, ettei tämäkään ole itkutta mennyt. Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Toki osansa siitä tekee varmaan se, että viikonloppuna pentujen luovutuksen lisäksi tuli ajettua huonoissa ajo-olosuhteissa Messarin reissu, vei sitten loputkin mehut.

Onneksi täällä on vielä kaksi tytön tylleröä pitämässä kasvattajaa hengissä :))
Oma Leia... ja Pinkki tyttö Mila, joka on lähdössä vasta ensi viikonloppuna. Kovasti ollaan harjoiteltu sisäsiisteyttä, mikä on huomattavasti helpompaa kahden pennun kanssa. Ulos ollaan ehditty lukuisia kertoja. Ja sitten on hellitty, leikitty... Ja harjoiteltu myös yksin jäämistä. Pientä kapinaa on kyllä alkuun, mutta aika nopeasti typykät rauhoittuu nukkumaan -tai leikkimään... vireystasosta riippuen.

Me halutaan ulos!!!

Rosa äiti teki ikävän tempun lapsilleen, se varasti niiden puruluun ja maiskutteli sitä nautinnolla ja tyttäret katselivat vieressä... yrittivät kyllä osallistua, mutta äiti oli tiukkana...katsoa saa, muttei koskea. Olen nyt vähentänyt Rosan ruoka-annoksia pikkuhiljaa imetyksen vähentyessä ja loppuessa. Mutta Rosan maha on asiasta tyystin eri mieltä, se kurnii ruuan perään, kaikki syötävä kelpaa!!

Pennuista on vaikea saada kuvia, kun itse kyykistyy alas...niin kuonot on samantien kiinni kameran linssissä. Pitää olla todella nopea saadakseen ainottakaan kuvaa.

Mila
Tupa on edelleen jaettu pentuaidalla jotta ovissa liikkuminen ym on helpompaa. Tahtoo nuo pikkutytöt ennättää joka paikkaan tassuineen ja häntineen. Rosa käyttää kätevästi penkkiä kun loikkaa pentujen luokse. Mila kuitenkin on kiinnostuneempi Elmeri-kissasta. Leia jo odottelee äitiä.

Ja Leian loikka onkin melkoinen Rosan rinnalla. Tyttö näyttää kuvassa TOSI isolle, ei kuitenkaan oikeasti ole NOIN iso :D 


perjantai 13. joulukuuta 2013

7 viikkoa

Tänään tuli seitsemän viikkoa täyteen... kaikilla korvat sojottaa jo mikä minnekin suuntaan. Kaikilla on nyt jo myös omat kutsumanimet.




ja sitten tytöt:







keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uusi tuttavuus

Tänään ollaan ulkoiltu paljon... sää on ollut tosi loistava, nollakeli ja pennut ihan innoissaan lumileikeissä. Hevosen hajut tulivat hiukan tutummaksi tänään pennuille. Sisällä on ollut huomattavan paljon rauhallisempaa kun pennut ovat riekkuneet ulkona sydämensä kyllyydestä.... Ja sitten päivän kuvasatoon:

Me HALUTAAN ULOS!!!!

....ja  2 sekuntia myöhemmin...

täältä tullaan....
Terassilla oli hiukan enemmän lunta, niin pennut innostuivat leikkimään siellä



Rosakin leikkii välillä pentujen kanssa, mutta tässä tyytyy seuraamaan sivusta pentujen menoa



Ja sitten me tutustuttiin  hiukan Laraan...

Meidän kultainen Lara, se haisteli pentuja niin hellästi ja varoen... Mila ihmettelee suurta ystävää

Sinistä poikaa hiukan ujostuttaa...

Vihtori uteliaana
Mila uskalsi tulla aidalle samantien

Gilla rohkeana

Muutkin pennut kävivät lähettyvillä kukin vuorollaan oman rohkeutensa mukaan
Vihtori

Sininen poika

Tsarmi (Vihreä poika sai nimen)

Laska tiukassa käännöksessä, seuraava kuva jossa matka jatkui tuhannentuhatta vauhtia oli liian epätarkka ...

Leia

Gilla

Gilla

Halla, eli Punainen neiti

Halla
 Pennut ovat fiksuja, ne tietävät, ettei ulos mennä ilman heijastinliiviä...


Pikku-Cosma "Leia" ja iso Cosma

vauhtia piisasi pitkän aikaa

Mila

Maitohörpyillä... Rosa ei oikein enää nauti imetyksestä, pennut ovat melko rajuja ja niillä on hirveän terävät hampaat.


tiistai 10. joulukuuta 2013

Sirut

Tänään oli jännittävä päivä. Heräsimme aamulla "ennen kukonlaulua"...ruokaa pennuille, koirien ulkoilua (isojen) ja muita aamutoimia... Pakkasta olikin sitten pikkusta vaille paljon, eli -20 astetta. Autoni kun ei tunnetusti talvikeleillä lämpene niin meillä oli kohtuullisen vilpoinen kyyti lastenlasten koulun kautta Kuopioon. Eläinlääkärin tarkastus ja sirutusaika olikin sitten jo klo 10. Alkumatkasta autossa oli hiukan vikinää, mutta se asettui aika pian.
Eläinlääkärissä porukka temmelsi yhden huoneen kaaoksen valtaan alta aika yksikön ja melua riitti.
Pentu kerrallaan lääkäri Liisa Jalkanen tarkasti pennun ja laittoi lopuksi niskaan lapojen kohdalle mikrosirun jokaiselle. Kaikilla pennuilla kaikki asiat olivat kunnossa :D IHANAA!!!! Aina sitä kuitenkin hiukan jännittää, jos jotain piilevää löytyy, esim sivuääniä sydämessä tms... Mutta nyt kaikki oli kunnossa.
Sitten vain odottelemaan rekisterikirjoja (...ne taitaakin taas tulla aika nopsaan ;o) Kyllä tuo kennelliiton OMAKOIRA-palvelu vaan on loistava juttu!!

Mutta sitten...pennut takaisin autoon, koiran ruuan hakua, eläinlääkärin todistusten kopiointia, sanomalehtien hakua, pennuille ruokaa, leluja ja muuta tarpeellista.... itsellekin hiukan ruokaa.... Ja kotimatkalle. Päivän reissu olikin pitkä, kotona olimme vasta kahden maissa. Takaosastolla oli koko matkan hyvin hiljaista. Harvinaista!! No, kyllä se kylmä kangistaisi kenet tahansa... paitsi, että iltapäivällä pakkasta ei ollut enää kuin vajaat -10.
Pihalla pennut leikkivät pikkuhetken ja sitten ruokaa, joka katosi salamana.

Illalla ulkoilimme pariin otteeseen ja pennut tuntuivat olevan täynnä virtaa. Uusi satanut pehmeä lumi sai ne ihan hepuliin. Ja kun tulimme sisälle, niin ne villiintyivät lopullisesti.

Tupa alkaa muistuttaa uhkaavasti kaatopaikkaa.... *huokaa* pennut ovat vielä silpunneet sanomalehtiä kuin mausteeksi kaiken päälle ... ihan vain huvikseen.

Tänä aamuna Milalla (Pinkki) oli korvat jo pystyssä
Myös Laskalla (Keltainen) on jo melko kevyet korvat

Gilla (Lila) sen sijaan kuuluu tähän isokorvaisten joukkoon joilla korvat on vielä melko lurpallaan

Samoin kuin Leialla (Oranssi)

....ja Punaisella tytöllä samoin....

Sininen poika on pojista se, jolla korvat on vielä kuin kärpäslätkät... mutta kyllä ne kaikilla vielä ylös ehtii.
Mustalla pojalla, eli Vihtorilla korvat on myös jo lähes pystyssä.... Vihreän pojan korvat ovat siltä ja väliltä. Molempien kuvat olivat niin epätarkkoja, että jäivät nyt laittamatta.... tai no... olkoon nyt

Vihreä poika

Vihtori